Linnankellarin historia

Ensimmäinen vankilarakennus, Helsingin kruununvankila, rakennettiin Katajanokalle vuonna 1749. Se oli puurakennus, jossa oli viisi huonetta ja eteinen. Tämän rakennuksen tuhouduttua tulipalossa, sen tilalle rakennettiin toinen kruununvankila vuonna 1800.

Kun Ruotsin kuningashuone menetti v. 1809 päättyneessä sodassa Suomen Venäjän keisarikunnalle, tuli Helsingistä Suomen uusi pääkaupunki. Yksi uuden hallitsijan, Keisari Nikolai I:n, tärkeimmistä kehittämiskohteista pääkaupungissa oli vankilaolojen nykyaikaistaminen. Vuonna 1832 Nikolai I hyväksyi laaditut piirustukset ja antoi luvan rakentaa uuden kivestä rakennettavan vankilarakennuksen entisen kruununvankilan viereen. Helsingin lääninvankila valmistui 1837. Kyseinen rakennus on nykyisen hotellin valkoiseksi rapattu osa, joka valmistuessaan käsitti 12 vankihuonetta sekä kaksi vartijoiden huonetta. Tässä vanhimmassa rakennuksen osassa sijaitsee myös entinen vankilan kirkko. Kirkko oli valmistuessaan Helsingin toiseksi vanhin, ainoastaan Helsingin Vanhakirkko on tätä vanhempi. Kirkkosalissa on edelleen alkuperäinen lattia, joka on tehty todennäköisesti käsin sahatuista lankuista ja sen nykyinen värimaailma on peräisin 1800-luvulta. Kirkkosalin ainutlaatuinen miljöö on Museoviraston suojelema.

Philadelphia-malli – kaikkien vankiloiden esikuva

Vankilan laajentaminen tuli ajankohtaiseksi 1800-luvun loppupuolella. Keisari Aleksanteri III rakennuttikin kolme punatiilistä siipeä käsittävän laajennusosan, joka valmistui vuonna 1888. Lisärakennus edustaa myöhäisgoottilaista arkkitehtuuria ja se on klassinen esimerkki Philadelphia-mallista, joka oli kehitetty vuosisadan alkupuolella Amerikassa. Lisäosan valmistuttua vanhempi osa muutettiin hallintorakennukseksi. Laajennuksen jälkeen vankisellejä oli 164.

Philadelphia-mallin mukaan rakennettu vankila oli moderni, avoimen keskushallin ympärille konstruoitu vankila, jossa kapeiden käytävien äärellä oli sellejä molemmilla puolin käytävää. Käytännössä samoilla piirustuksilla ja mitoilla rakennettiin vankiloita ympäri maailmaa koko 1800-luvun ajan. Philadelphia-malli olikin aikanaan yksi ensimmäisistä kansainvälisistä brändeistä. Katajanokan lääninvankila oli aikanaan teknisesti edelläkävijä. Rakennuksessa oli keskuslämmitys jo 1800-luvun lopulla, kun useimmissa kaupunkitaloissakin huoneistojen lämmitys hoitui vielä huonekohtaisten kakluunien avulla. Vankila oli myös yksi ensimmäisistä sähkövalojen käyttäjistä.

Helsingin lääninvankila v. 1837 – 2002

Helsingin lääninvankila eli Nokka tai Skatta oli tutkintavankila. Sinne passitettiin oikeudenkäyntiä odottamaan Etelä-Suomen läänissä rikoksiin syyllistyneitä, joiden odotettavissa oleva tuomio oli vähintään kaksi vuotta. Lisäksi Katajanokalla oli ns. sakkovankeja eli henkilöitä, jotka eivät olleet maksaneet sakkojaan ja sakko oli muunnettu vankeusrangaistukseksi. Helsingin lääninvankila vastaanotti aikanaan noin 40 % kaikista Suomen vankiloihin päätyneistä vangeista. Vankilassa oli 164 selliä, joista seitsemän oli naisille. Ulkomaalaisia oli 37 eri maasta. Vankilassa oli pitkät ajat ylikuormitusta ja vankien määrä nousi ajoittain reilusti yli 200 henkilöön.

Katajanokan vankilan elämää kautta aikain

Vankiloiden virkamieskuntaan kuuluivat 1800-luvun lopulla tirehtööri, saarnaaja, lääkäri, kirjanpitäjä ja opettaja. Palveluskuntaan kuuluivat työnjohtaja, vahtimestari, lukkari sekä vahtimiehet ja -naiset. Vuoden 1866 asetus jakoi vapausrangaistukset kolmeen ryhmään: kuritushuone-, vesileipä- ja vankeus-rangaistukseen. Kuritushuoneen tarkoitukseksi määriteltiin rikoksentekijän säilyttämisen ja työvoiman hyödyntämisen lisäksi parannus opetuksella, kurilla ja työllä. 1940-luvulla vankilan kellarissa ei ollut viemäröintiä. Kellarikäytävän keskellä oli likaoja, jossa oli joskus rottiakin.

Helsingin lääninvankila sai osuman ilmahyökkäyksessä helmikuun 6. päivänä 1944. Lentopommi räjähti illalla klo 20.30 lähellä vankilan leipomoa surmaten vartijan ja sytyttäen tulipaloja. Viisi vankia käytti pommitusten aiheuttamaa hämminkiä hyväkseen ja karkasi. Sodan jälkeen vankilarakennusta korjattiin pitkäjänteisesti. Vangit tekivät puu- ja sähkötöitä sekä sepäntöitä. Selleissä tehtiin harjoja ja kudottiin mattoja. Naisvangit kutoivat, pesivät, mankeloivat ja silittivät sekä hulpioivat armeijan nenäliinoja, joita oli tilattu 35 000 kappaletta.

Ruoka oli sodan jälkeen hyvin yksinkertaista, lähinnä soppaa ja joskus suolalihaa. Aamupalaksi vangit saivat velliä tai puuroa. Kerran viikossa aamiaiseksi tarjottiin keitettyjä perunoita ja suolasilakoita. 1950-luvulla vankilan muuria pitkin kasvoi tomaatteja. Muurin toisella puolella viljeltiin porkkanaa ja punajuurta. Virkailijoiden talon edessä kasvatettiin kukkia, joita johtajan rouva myi torilla. Nokalla oli 1950-luvulla opinto-, voimistelu- ja urheilu-, laulu- ja shakkikerhot sekä englanninkielen kerho. Kerhotoimintaan saivat osallistua tuomiotaan kärsivät vangit. 1960-luvulla Helsingin lääninvankilan läpi kulki noin 10 000 vankia vuodessa. Joskus kahdeksan hengen yhteisselliin jouduttiin tilapäisesti laittamaan jopa kolmekymmentä vankia. Vankilan ohjesääntö määräsi jumalanpalveluksiin osallistumisen pakolliseksi aina 1970-luvulle saakka. Myöhemmin kirkkosalissa järjestettiin jumalanpalvelusten ohella myös mm. vankien ja vieraiden tapaamiset.